Faktor X Agenturin laskennassa rakennuksen koko elinkaarella on merkitystä
|

Faktor X Agenturin laskennassa rakennuksen koko elinkaarella on merkitystä

Tämä juttu on osa 6 / 6 sarjassa Opintomatka

Ekologisten taakkojen laskentaperiaatteita on useita, ja Indenissä sijaitsevalla Neue Höfe Dürwiß -korttelissa toimiva Faktor X Agentur perustaa laskennan MIPS-periaatteeseen (eli material input per service). Agentuuri on suunnitellut Neue Höfe Dürwiß -alueen, ja siellä uusien rakennettujen asuntojen energiankulutus rajoitetaan 50 kilowattiin per neliö vuodessa. Tarkoitus on, että kun lasketaan esimerkiksi rakennusten aiheuttamaa kulutusta, painopiste ei ole…

Arkkitehtuurin kapinallinen loi St.-Gereons-Hofin passiivitaloalueen
|

Arkkitehtuurin kapinallinen loi St.-Gereons-Hofin passiivitaloalueen

Tämä juttu on osa 5 / 6 sarjassa Opintomatka

Arkkitehti, suunnittelutoimiston johtaja ja arkkitehtuurin opettaja Kay Künzel pitää itseään jonkinasteisena kapinallisena. Hän esittelee suunnittelemaansa puusta rakennettujen passiivitalojen aluetta ja kertoo, kuinka useat hänen valitsemansa ratkaisut saivat kritiikkiä hänen opettajiltaan. ”Piirsin kaikkiin taloihini kunnollisen eristyksen. Professorini pitivät minua hulluna, sillä heidän mielestään kukaan ei tarvitse sellaista,” Künzel sanoo. St.-Gereons-Hof oli Künzelin lopputyö. Alue rakennettiin vuosituhannen…

Tietoa rakennushankkeista päätöksenteon tueksi

Tietoa rakennushankkeista päätöksenteon tueksi

Tämä juttu on osa 1 / 8 sarjassa Katsaus pilotteihin

Kyläjoen koululla maalämpöön siirtyminen voi maksaa itsensä takaisin jo muutamassa vuodessa. Jos Simon koulukeskus toteutetaan hirsirakenteella, sen hiilikädenjälki on merkittävästi isompi, kuin muilla tarkastelluilla toteutustavoilla. Rakentaminen on keskeinen toimiala vähähiilisen yhteiskunnan tavoittelussa. Rakennettu ympäristö kuluttaa 40 prosenttia käytetystä energiasta, 30 prosenttia kaikista raaka-aineista ja aiheuttaa kolmanneksen hiilidioksidipäästöistä. Ilmastoviisas Meri-Lappi -hankkeessa luomme päätöksenteon tueksi uutta tietoa…

Osavaltion tukipolitiikka ohjasi Steinmüllerin alueen kehittämistä
|

Osavaltion tukipolitiikka ohjasi Steinmüllerin alueen kehittämistä

Tämä juttu on osa 4 / 6 sarjassa Opintomatka

Gummersbachin kaupungissa sijaitsevan entisen tehdasalueen uusi tuleminen näyttää hyvin sen, kuinka Nordhein-Westfalenin osavaltion tukipolitiikka on ohjannut alueen kehittämistä. Steinmüller oli Gummersbachin merkittävin työllistäjä 1980-luvulle saakka. Kaupunki on käytännössä rakentunut yhden tehtaan ympärille. Aluksi Steinmüller teki paperiteollisuuden koneita, mutta siirtyi myöhemmin lämpökattiloihin. Tehtaan konkurssin jälkeen kaupunki hankki sen alueen itselleen, ja päätti kehittää sitä. Koko projekti…

Tuulta, vetyä ja energian varastointia – Energiamessut pohtivat alan tulevaisuutta
|

Tuulta, vetyä ja energian varastointia – Energiamessut pohtivat alan tulevaisuutta

Energia-alan päätapahtuma Energiamessut järjestettiin 25.—27. lokakuuta 2022 Tampereella. Joka toinen vuosi järjestettävä alansa suurtapahtuma esitteli energiantuotantoa ja – teknologiaa, investointihankkeista laitosten käyttöön ja kunnossapitoon sekä energiatehokkaita ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja teollisuudelle ja kiinteistöille. Yritysten Vihreä ja Kestävä Kemi -hanke ja Ilmastoviisas Meri-Lappi -hanke järjestivät opintomatkan Energiamessuille 24.—26. lokakuuta. Messuille pääsi tutustumaan tiistaina ja keskiviikkona….

GreenZero -yritysryhmä on kumppani vaikutusten laskemisesta niiden hyvittämiseen asti
|

GreenZero -yritysryhmä on kumppani vaikutusten laskemisesta niiden hyvittämiseen asti

Tämä juttu on osa 3 / 6 sarjassa Opintomatka

Bottropissa toimivan Green Zero -yritysryhmän tavoitteena on luoda hiilineutraaliutta. Se toimii kumppanina asiakkailleen kokoympäristövaikutusten tunnistamisen, laskennan ja hyvittämisen prosessin ajan. Yritys perustettiin voittoa tavoittelemattomaksi, ja se on kasvanut kahdeksan ihmisen työllistäjästä 50 ihmisen työpaikaksi. Jos ympäristövaikutukset näkyisivät tuotteiden hinnassa, se muuttaisi yhteiskunnan kulutustottumuksia ja edistäisi vihreitä arvoja. Green Zero perustaa työnsä elinkaarilaskennalle (life cycle assessment,…

Ympäristökunta Saerbeck
|

Ympäristökunta Saerbeck

Tämä juttu on osa 2 / 6 sarjassa Opintomatka

Münsterlandissa sijaitseva Saerbeckin kunta on ainoa muuttovoittoinen kunta alueellaan. Kunta on ottanut vahvasti asiakseen kestävän tulevaisuuden rakentamisen. Kehitys kohti kestävää tulevaisuutta ja fossiilisista irtautumista käynnistyi vuonna 2009 kansalaislähtöisesti. Kunnan tavoite on nyt päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Työssä on alusta lähtien otettu mukaan tavalliset kuntalaiset ja asukkaat, ja sitä tehdään heitä varten. Yhteistyössä ovat mukana…

Oppeja opintomatkalta Nordhein-Westfaleniin
|

Oppeja opintomatkalta Nordhein-Westfaleniin

Tämä juttu on osa 1 / 6 sarjassa Opintomatka

Ilmastoviisas Meri-Lappi ja FinDera Consulting järjestivät opintomatkan Saksaan syyskuussa 2022. Matkan teemana olivat vähähiiliset rakennusratkaisut. Nordhein-Westfalenin osavaltioon kohdistuneella matkalla tutustuttiin lisäksi hiilen pitkäaikaiseen sidontaan, puurakentamiseen, uusiutuvaan energiaan, ekologisiin asuinalueisiin ja kunnallisiin hiilikompensaatiomalleihin. Matkalla havaittiin, että Suomi on joissain asioissa selvästi edellä – erityisesti rakennustekniikassa. Toisaalta suomalaiset voivat ottaa oppia halusta luoda liiketoimintaa ilmastonmuutoksen torjunnasta. Tässä…

Mahtikoneista ja ilmastoihmeistä tunnettu Janne Käpylehto mukana Meri-Lapin Hinku-päivässä

Mahtikoneista ja ilmastoihmeistä tunnettu Janne Käpylehto mukana Meri-Lapin Hinku-päivässä

Suomen johtaviin energia-asiantuntijoihin lukeutuvaa Janne Käpylehtoa pääsee kuulemaan energiansäästöviikolla Kemissä. Tietokirjailija, keksijä ja YLE:n TV-sarjan ‘Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä’ juontaja Janne Käpylehto on mukana Kemin ympärivuotisessa lumilinnassa järjestettävässä Meri-Lapin Hinku-päivässä. ”Olemme pitkään eläneet kriisistä toiseen. Nyt meillä on monta kriisiä päällekkäin. Tilanne patistaa meitä tekemään innovaatioita, niin suuria kuin pieniäkin. Aion kertoa niistä helpoista energiansäästötoimenpiteistä, joita…

Ilmastonmuutos liikuttaa pelaajia
|

Ilmastonmuutos liikuttaa pelaajia

Tämä juttu on osa 5 / 6 sarjassa Ilmastotarinoita Meri-Lapista

Kaikenikäiset ovat voineet pelata ilmastonmuutosteemaista My2050-peliä Torniossa syyskuun ajan. Tornion vesitornin viereisessä puistossa puiden ja pensaiden välissä vilahtelee pieniä nuorisoporukoita. Kaikki tuntuvat katsovan puhelintaan kävellessään. Ja niin kuuluukin. Parhaillaan on käynnissä oppitunti. Putaan koulun biologian ja maantiedon opettaja Satu Valo on tuonut 7D-ryhmän pelaamaan ilmastopeliä. Peliä pelataan puhelimen avulla. ”Olet nyt ladannut pelin. Liiku nyt…