Tuulta, vetyä ja energian varastointia – Energiamessut pohtivat alan tulevaisuutta
|

Tuulta, vetyä ja energian varastointia – Energiamessut pohtivat alan tulevaisuutta

Energia-alan päätapahtuma Energiamessut järjestettiin 25.—27. lokakuuta 2022 Tampereella. Joka toinen vuosi järjestettävä alansa suurtapahtuma esitteli energiantuotantoa ja – teknologiaa, investointihankkeista laitosten käyttöön ja kunnossapitoon sekä energiatehokkaita ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja teollisuudelle ja kiinteistöille. Yritysten Vihreä ja Kestävä Kemi -hanke ja Ilmastoviisas Meri-Lappi -hanke järjestivät opintomatkan Energiamessuille 24.—26. lokakuuta. Messuille pääsi tutustumaan tiistaina ja keskiviikkona….

Ympäristökunta Saerbeck
|

Ympäristökunta Saerbeck

Tämä juttu on osa 2 / 6 sarjassa Opintomatka

Münsterlandissa sijaitseva Saerbeckin kunta on ainoa muuttovoittoinen kunta alueellaan. Kunta on ottanut vahvasti asiakseen kestävän tulevaisuuden rakentamisen. Kehitys kohti kestävää tulevaisuutta ja fossiilisista irtautumista käynnistyi vuonna 2009 kansalaislähtöisesti. Kunnan tavoite on nyt päästä hiilineutraaliksi vuoteen 2030 mennessä. Työssä on alusta lähtien otettu mukaan tavalliset kuntalaiset ja asukkaat, ja sitä tehdään heitä varten. Yhteistyössä ovat mukana…

Oppeja opintomatkalta Nordhein-Westfaleniin
|

Oppeja opintomatkalta Nordhein-Westfaleniin

Tämä juttu on osa 1 / 6 sarjassa Opintomatka

Ilmastoviisas Meri-Lappi ja FinDera Consulting järjestivät opintomatkan Saksaan syyskuussa 2022. Matkan teemana olivat vähähiiliset rakennusratkaisut. Nordhein-Westfalenin osavaltioon kohdistuneella matkalla tutustuttiin lisäksi hiilen pitkäaikaiseen sidontaan, puurakentamiseen, uusiutuvaan energiaan, ekologisiin asuinalueisiin ja kunnallisiin hiilikompensaatiomalleihin. Matkalla havaittiin, että Suomi on joissain asioissa selvästi edellä – erityisesti rakennustekniikassa. Toisaalta suomalaiset voivat ottaa oppia halusta luoda liiketoimintaa ilmastonmuutoksen torjunnasta. Tässä…

Mahtikoneista ja ilmastoihmeistä tunnettu Janne Käpylehto mukana Meri-Lapin Hinku-päivässä

Mahtikoneista ja ilmastoihmeistä tunnettu Janne Käpylehto mukana Meri-Lapin Hinku-päivässä

Suomen johtaviin energia-asiantuntijoihin lukeutuvaa Janne Käpylehtoa pääsee kuulemaan energiansäästöviikolla Kemissä. Tietokirjailija, keksijä ja YLE:n TV-sarjan ‘Mahtikoneita ja ilmastoihmeitä’ juontaja Janne Käpylehto on mukana Kemin ympärivuotisessa lumilinnassa järjestettävässä Meri-Lapin Hinku-päivässä. ”Olemme pitkään eläneet kriisistä toiseen. Nyt meillä on monta kriisiä päällekkäin. Tilanne patistaa meitä tekemään innovaatioita, niin suuria kuin pieniäkin. Aion kertoa niistä helpoista energiansäästötoimenpiteistä, joita…

Ilmastonmuutos liikuttaa pelaajia
|

Ilmastonmuutos liikuttaa pelaajia

Tämä juttu on osa 5 / 6 sarjassa Ilmastotarinoita Meri-Lapista

Kaikenikäiset ovat voineet pelata ilmastonmuutosteemaista My2050-peliä Torniossa syyskuun ajan. Tornion vesitornin viereisessä puistossa puiden ja pensaiden välissä vilahtelee pieniä nuorisoporukoita. Kaikki tuntuvat katsovan puhelintaan kävellessään. Ja niin kuuluukin. Parhaillaan on käynnissä oppitunti. Putaan koulun biologian ja maantiedon opettaja Satu Valo on tuonut 7D-ryhmän pelaamaan ilmastopeliä. Peliä pelataan puhelimen avulla. ”Olet nyt ladannut pelin. Liiku nyt…

Biokaasulaitos on iso investointi, mutta mittavat ovat hyödytkin
|

Biokaasulaitos on iso investointi, mutta mittavat ovat hyödytkin

Tämä juttu on osa 4 / 6 sarjassa Ilmastotarinoita Meri-Lapista

Anne ja Janne Jurvan tilalla biokaasulaitos tuottaa energiaa, parantaa lannoituksen tehoa ja vähentää hankintojen tarvetta. Samalla ilmakehään pääsevän metaanin määrä vähenee. Kurvilansaaressa Tervolassa avautuu idyllinen maisema. Hellepäivä on houkutellut perheen uimaan Loueputaaseen sillan viereen. Hieman edempänä lehmät laiduntavat rinnelaitumella. Vanha heinälato muistuttaa perinnemaisemasta. Taustalla näkyy kupoli, joka edustaa nykyistä tilanpitoa. Lähellä Anne ja Janne Jurvan…